Suomen teollisuusyritykset yhdistävät voimansa kestävän ja älykkään valmistuksen edistämiseksi

Make in Finland – Suomen valmistavan teollisuuden ekosysteemi tukee kotimaisen vastuullisen ja älykkään valmistuksen sijoittumista kansainväliseen kärkeen. Perustajajäseninä on noin parikymmentä keskeistä valmistavan teollisuuden ja digitalisaation yritystä.

Make in Finland ecosystem members
Make in Finland – Suomen valmistavan teollisuuden ekosysteemi perustettiin edistämään alan kestävää ja älykästä tulevaisuutta. Kuva: Veeti Marjamäki


”Teknologiateollisuus tervehtii ilolla yritysten päätöstä parantaa yhteistyötään luomalla uuden yhteisen ekosysteemin erillisten verkostojen sijaan. Näin poistetaan erillisten ratkaisujen haasteet, vahvistetaan kaikkien ekosysteemiin kuuluvien yritysten kilpailukykyä, säilyttäen kuitenkin terveen keskinäisen kilpailun hyödyt”, sanoo Jaakko Hirvola, Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja.

Make in Finland -ekosysteemin näkemyksen mukaan valmistava teollisuus tarvitsee jatkuvaa uudistumista ja innovaatioita kestävyyden, vastuullisuuden ja alan vaikuttavuuden edistämiseksi. Tämä tapahtuu vahvistamalla yhteistyötä sekä hyödyntämällä uusia teknologiaratkaisuja ja tehokkaita prosesseja. Kehitystä tukee se, että ekosysteemissä on mukana toimijoita valmistavan teollisuuden koko arvoketjusta aina suunnittelusta tuotantoon ja jakeluun. Make in Finland on keskeinen keväällä julkaistun Älykäs valmistus 2035 -tiekartan toteuttaja.

Perustajajäseniä Wärtsilästä Konecranesiin 

Make in Finlandin perustajat ovat FAMN ja MEX Finland -ekosysteemien jäseniä sekä myös SIX Smart Manufacturing -liittymään kuuluvia yrityksiä. Perustajajäseniin kuuluvat muun muassa Wärtsilä, Konecranes, Nokia, Tasowheel, TT Gaskets, Elematic, Danfoss Drives, Meyer Turku, Sandvik, Siemens, Ponsse, Fastems, KL Mechanics, Prima Power ja Beckhoff Automation. 

”Kaikki valmistuksen kehittämisestä kiinnostuneet yritykset ovat tervetulleita mukaan. Yhdessä kehittämisessä on voimaa ja jatkossa yhä useammat asiantuntijat eri yrityksistä pääsevät oppimaan toisiltaan sekä nostamaan suomalaisen valmistavan teollisuuden kyvykkyyttä ja kilpailukykyä”, sanoo Juha Päivike, Wärtsilän Director, Logistics Chain & Ecosystems.  

”Yhteistyöllä pystymme luomaan uusia mahdollisuuksia, jotka tukevat kaikkien mukana olijoiden menestystä ja vastuullisuutta. Me haluamme olla aktiivisesti mukana tässä kehityksessä ja tuoda yhteen erilaisia toimijoita, joiden yhteinen panos vie koko ekosysteemiä eteenpäin. Datan ja tiedon jakaminen ja yhteistyö ovat tie menestykseen, sillä ne mahdollistavat paremman päätöksenteon ja resurssien käytön optimoinnin. Uskomme, että ekosysteemimalli on tie kohti kestävämpää ja vastuullisempaa tulevaisuutta, ja olemme sitoutuneet edistämään näitä arvoja”, sanoo Markku Häivälä, Konecranesin Director, Research & Innovation. 

Vahva tahto kehittää yhdessä 

Uutta ekosysteemiä johtamaan valittiin DIMECC Oy, joka on luotsannut valmistavan teollisuuden yhteistyötä ja digitalisaatiota jo vuodesta 2008.

”Muutosvauhti kiihtyy, kompleksisuus lisääntyy ja uudet digitaaliset elementit täydentävät vanhaa teknologiapohjaa. Menestyksen varmistaa parhaiten, kun on kaikilta osin erikoistuneita toimijoita sisältävä ekosysteemi ympärillä”, toteaa Harri Kulmala, DIMECCin toimitusjohtaja.

”Yrityksillä on nyt vahva tahto kehittää yhdessä Suomen valmistavan teollisuuden tulevaisuutta ja kilpailukykyä. Keneltäkään ei löydy yksin kaikkea tarvittavaa osaamista, resursseja ja ratkaisuja vastata tulevaisuuden haasteisiin ja tarttua uusiin mahdollisuuksiin. Näitä on paljon ja monenlaisia ja siksi tiivisti yhdessä toimien voimme saada aikaan enemmän, nopeammin ja tehokkaammin. Tämä on lähtölaukaus kohti konkreettisia askeleita tällä polulla”, sanoo ekosysteemijohtaja Clémentine Arpiainen.

Kaikki Suomen valmistavan teollisuuden kasvuun vaikuttamisesta kiinnostuneet sidosryhmät ovat tervetulleita mukaan ekosysteemiin. Erityisesti kannustetaan pk-sektoria ja kaikkien organisaatioiden henkilöstöä laajasti mukaan toimintaan. Ekosysteemi tekee tiivistä yhteistyötä koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden kanssa sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

LISÄTIETOJA
Clémentine Arpiainen, ekosysteemijohtaja, DIMECC Oy, clementine.arpiainen@dimecc.com, +358 40 660 3424
Eija Syrjämäki, ekosysteemijohtaja, DIMECC Oy, eija.syrjamaki@dimecc.com, +358 40 840 1395